perjantai 23. heinäkuuta 2010

Klassikko: 1998: David Gray - White Ladder


Britti singer-songwriter David Gray ei ole koskaan kuulunut maailman suosituimpien tai tunnetuimpienkaan artistien joukkoon. Suurempaa suosiota perinteistä laulaja-lauluntekijämusiikkia 90-luvun alusta lähtien tehnyt Gray on saavuttanut lähinnä White Ladderin Babylon-hitillä, vaikka levyjä on tullut tasaisesti muutaman vuoden välein.

Gray syntyi 1968 Salen pikkukaupungissa Manchesterin lähellä Englannissa. Grayn perhe muutti kuitenkin Walesiin Davidin ollessa yhdeksän vanha. Teinivuodet kuluivat Walesissa, kunnes David muutti Liverpooliin, kun hän meni yliopistoon.

80-luvun alussa Gray soitti lukuisissa punkbändeissä. Samaan aikaan hän myös aloitti laulujen kirjoittamisen, josta sitten muodostuikin Grayn omimmaksi alueeksi.

Yliopisto-opintojen jälkeen mies muutti Lontooseen, jossa sai lopulta levytyssopimuksen Hut Recordsilta. Vuonna 1992 ilmestyi Grayn debyyttisingle Birds Without Wings.



Grayn ensimmäiset soololevyt, vuoden 1993 A Centuty Ends ja 1994 ilmestynyt Flesh, herättivät huomiota kriitikkojen keskuudessa ja varsinkin Britannian folk-piireissä ne keräsivät arvostusta osakseen. Kaupallinen menestys ei kuitenkaan ollut mairitteleva. Niinpä Gray sai lähteä levy-yhtiön listoilta, vaikka varsinkin Irlannissa mies oli No Disco-tv-ohjelman ansiosta melkoinen kulttitähti.

1996 julkaistulle kolmoslevylle Gray uudistui maltillisesti. Aiemmat levyt hän oli tehnyt aivan omin voimin ja tuloksena olivat olleet täysin akustiset folk-levyt. Sell Sell Sell -kiekolla Grayn kanssa soitti bändi ja musiikillista ilmaisua ruuvattiin sähköisempään suuntaan. Gray myös julkaisi levyn ilman levy-yhtiöiden tukea.

Lopputulos oli folkin, aor-rockin ja elektronisten sävyjen yhdistelmä. Se oli tyyli, jota Gray edelleen jalosti myöhemmillä levyillään. Sell Sell Sell keräsi kriitikoilta jälleen kiitosta, mutta edellisten levyjen tapaan myyntiluvut eivät taivaisiin kohonneet. Late Night Radio soi tosin ahkerasti radiossa.



Neljännestä albumista White Ladder tuli Grayn uran toistaiseksi suurin menestys. Sillä on suurin osa Grayn tunnetuimmista lauluista kuten melankoliset Sail Away, My Oh My, Please Forgive me ja This Year's Love. Levyn suurin hitti oli kuitenkin Babylon, joka soi ahkerasti radioissa 90-luvun lopulla useissa maissa. Siitä tuli myös Grayn ensimmäinen listahitti. Myös Yhdysvalloissa levy oli suosittu. Atlantin takana se julkaistiin Dave Matthewsin ATO-yhtiön ensimmäisenä levynä.



2000-luvulla Gray on julkaissut levyjä parin vuoden välein, mutta White Ladderin menestys on jäänyt uusimatta. Työtä miehellä on kuitenkin piisannut musiikin parissa. 2007 hän esiintyi toisen singer-songwriterin Damien Ricen kanssa Live Earth -tapahtumassa.

Grayn seuraava levy kantaa nimeä Foundling. Tupla-albumi ilmestyy elokuun puolessa välissä 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti