Torontossa 1945 syntynyt Neil Young on musiikkimaailman suurimpia legendoja, joita ei pahemmin esitellä tarvitse. 60-luvulla uransa aloittanut Young on yli 40-vuotisen uran aikana Niilon työtahti on saanut legendaarisen maineen. Young on tehnyt hurjan monipuolista musiikkia omilla ehdoillaan. Niiloa ei pahemmin ole heilauttanut, jos hänen tekemisensä eivät ole kiinnostaneet ostavaa yleisöä tai kriitikoita.
Lätkätoimittaja Scott Youngin poika kuunteli lapsena ja nuorena paljon erilaista musiikkia pääasiassa radiosta. Hänen suurin esikuvansa oli Elvis Presley. Myöhemmin urallaan Young on kirjoittanut useitakin biisejä, joiden hän on sanonut ammentaneen Elviksestä, mm. Hey Hey My My ja He Was The King.
Jo nuorena Niilo kärsi myös erilaisista sairauksista mm. poliosta ja diabeteksesta. Youngin ollessa 12-vuotias hänen vanhempansa erosivat ja Young muutti äitinsä kanssa Winnipegiin, jossa musiikillinen ura käynnistyi erilaisissa koulubändeissä.
Hän soitti myös paikallisissa folk-klubeissa, joissa hän tapasi Joni Mitchellin ja myös Stephen Stillsin. Hän kirjoitti myös varhaisimpia folk-laulujaan kuten Sugar Mountainin tuolloin. Mitchell puolestaan kirjoitti vastineeksi The Circle Gamen.
Samaan aikaan myös The Guess Who nousi listoille Youngin kirjoittamalla Flying On The Ground Is Wrong, josta tuli ensimmäinen Niilon listoille kivunnut biisi. 60-luvun puolivälissä Young kiersi Kanadaa mies ja kitara -pohjalta.
Tämän jälkeen Young matkusti Bruce Palmerin kanssa Los Angelesiin, jossa kaksikko tapasi Stephen Stillsin, Richie Furayn ja Deway Martinin. Näin syntyi Buffalo Springfield.
Bändi ei kuitenkaan ehtinyt olla kasassa kuin pari vuotta. Buffalo Springfieldin hajoamisen jälkeen Young solmi levytyssopimuksen Reprise-levy-yhtiön kanssa. Soolodebyytti Neil Young ilmestyi 1969.
Samaan aikaan Young oli mukana superyhtye Crosby, Stills, Nash&Youngissa. CSNY teki Youngin kokoonpanossa ollessa pari levyä. Debyytti Déjà vu on suorastaan erinomainen. Myös Youngin kirjoittama historiallisesta joukkosurmasta kertova Ohio on jäänyt elämään.
70-luku oli Youngille menestyksekästä aikaa vuoden 1970 After The Gold Rush on eräs Niilon arvostetuimmista levyistä, joka myös ilmestyessään herätti huomiota. Vuoden 1972 Harvest oli todellinen läpimurto, jolta irrotettu Heart Of Gold on eräs Youngin uran suurimmista hiteistä.
70-luvun puolessa välissä Young julkaisi runsaassa vuodessa huikean albumitrilogian On The Beach, Tonight's The Night ja Zuma. 70-luvun menestyksen täydensivät sellaiset klassikkoalbumit kuin Comes A Time ja Rust Never Sleeps. Village Voice palkitsikin Youngin 70-luvun lopussa vuosikymmenen artistina, eikä syyttä.
80-luvun Young vietti lähinnä enemmän ja vähemmän hämmentäviä kokeiluja tehden. Vuosikymmenen mittaan Niilolta ilmestyi niin syntikkapoppia, rockabillyä kuin puhtaaksiviljeltyä countryakin. Joukkoon mahtui yksittäisiä onnistumisiakin, mutta kokonaisuutena vuosikymmen oli Niilolle musiikillisesti vaikea. Vuoden 1989 Freedom oli kuitenkin mainio ja jätti vuosikymmenestä hyvän maun suuhun.
Vuonna 1990 ilmestynyt Ragged Glory oli puolestaan Niilon luottoyhtyeen Crazy Horsen kunniakas paluu. Vaikka bändi oli käynyt soittamassa 1981 ilmestyneellä Ra-Ac-Torilla, mutta edellinen todellinen Crazy Horse -levy oli vuoden 1979 live-albumi Live Rust.
Ragged Glorylla Niilo ja Crazy Horse palasivat siihen, minkä parhaiten osaavat. Koko levy on täynnä armotonta runttaamista, jossa on rosoa tusinaan levyyn. Varsinkin Youngin kitarointi on isossa roolissa. Crazy Horse puolestaan pitää huolen svengistä. Lyriikat puolestaan lähes pakottavat hoilaamaan mukana.
Levyn avaavat Country Home ja White Line ovat perua jo 70-luvulta. Young esitti biisejä tuolloin säännöllisesti, mutta levylle ne päätyivät vasta 1990.
Kymmenen biisin kattaukseen mahtuu myös useampi Crazy Horse -käsittelyn saanut muista yhteyksistäkin tuttu biisi. Farmer Johnia ovat lukuisat artistit levyttäneet myös ennen Niiloa. Mm. Don&Dewey, Searchers ja ehkä tunnetuimmasta 60-luvun versiosta vastuussa oleva Premiers.
Entä kuulostaako Days That Used To Be etäisesti tutulta? Siihen lainattiin aineksia Dylanin Byrds-biisistä My Back Pages.
Levyn päättävä Mother Earth puolestaan kumartaa folk-klassikko Water Is Widen suuntaan.
1992 ilmestynyt Harvest Moon liikkui nimensä mukaisesti 70-luvun alun akustisemmissa maisemissa. Vaikka Crazy Horse jälleen nostettiin telakalle, ei Niilon luovuus kadonnut mihinkään. Harvest Moon on Youngin akustisen tuotannon suurimpia helmiä.
Vuosikymmenen puolivälissä grungen kummisetä lyöttäytyi yhteen Pearl Jamin kanssa. Lopputuloksena oli Mirror Ball, joka herätti huomiota, mutta sai keskinkertaisia arvioita osakseen. Levy onkin Youngin uran aliarvostetuimmasta päästä.
Vuosituhannen lopulla Young piti ensimmäistä kertaa urallaan hieman sapattia. Vuonna 2000 ilmestyi mainio akustinen levy Silver&Gold. Young on levyttänyt 2000-luvulla myös uutta materiaalia, mutta aivan uran huippujen tasoa 2000-luvun levyt eivät ole olleet.
2000-luvun merkittävintä antia onkin ollut se, että viimein Youngin myyttisen maineen saaneet arkistot ovat auenneet. Keikkataltiointeja on vuosikymmenien takaa on ilmestynyt tasaista tahtia. Vuonna 2009 Young myös julkaisi ensimmäisen osan giganttisesta Archives-sarjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti